1970-luvulla Iso-Britanniassa kotien sisäilman lämpötila oli talvikuukausina keskimäärin kaksitoista astetta. Vuoteen 2010 mennessä se oli noussut kahdeksaantoista asteeseen.
Kun meidän kotiemme keskilämpötilaa tutkittiin kerrostaloasunnoissa vuosina 2009–2015, saatiin huomattavasti korkeampia lukemia. Kahden kuukauden pituisesta seuranta-ajasta neljäkymmentä prosenttia oli yli 23 asteen, seitsemäntoista prosenttia yli 24 asteen ja vain kuusi prosenttia alle 21 asteen. Alhaisin mitattu lämpötila oli yhdeksäntoista astetta.
Ei ihme, että meitä palelee Iso-Britannian taloissa. Etenkin vanhoissa asuinrakennuksissa osasyynä kylmyyteen ovat toki kehnot tiivisteet ja yksinkertaiset ikkunat, mutta suurin syypää on omien sisätilojemme kuumuus.
Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeen mukaan kahdeksantoista astetta on terveyden kannalta tyydyttävä ja yli kaksikymmentäyksi astetta jo liian lämmin. Vähemmälle totuttelu olisi siis jo terveyden kannalta suotavaa.
Lämmityksen hillintä vähentää myös kasvihuonekaasujen päästöjä ja nostaa sisäilman suhteellista kosteutta.
Lisäksi nyrkkisäännön mukaan yksi aste huonelämpötilassa säästää viisi prosenttia lämmityskuluissa. Jotta kodin lämpötilan laskeminen ei ole turhan karu kokemus, kannattaa edetä hitaasti. Ihminen tottuu yhden asteen pudotukseen viikossa.
