Yhteisöllisyydellä on monia positiivisia vaikutuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin. Yksi niistä on yhteisöllisyyden rikoksia ehkäisevä vaikutus. Kun ihmiset tuntevat toisensa, keskustelevat keskenään ja toimivat yhteistyössä, heidän hyvinvointinsa ja turvallisuuden tunteensa lisääntyvät. Samalla rötöstelyn ja muiden lieveilmiöiden riski asuinalueella laskee. Yhteisöllisyys on ollut myös yhtenä painopistealueena Suomen oikeusministeriön yhteydessä toimivan Rikoksentorjuntaneuvoston kansallisessa rikoksentorjuntaohjelmassa, joka päättyi vuonna 2020.
Neuvoston sihteeristön erityisasiantuntija Markus Alanko puhuu yhteisöllisestä rikoksentorjunnasta. Yhteiskunnallisella ja alueellisella tasolla tämä tarkoittaa muun muassa ihmisten yhteenkuuluvuudentunteen parantamista, heidän vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämistä sekä asuinolosuhteiden parantamista palveluita kehittämällä. Yhteisöllisyyttä voidaan tarkastella myös mikrotasolla, esimerkiksi taloyhtiössä.
Riippumatta näkökulman laajuudesta yhteisöllisyyden ytimessä ovat yksilöiden aktivointi ja osallistaminen.
– Aktiivinen naapurusto usein myös koetaan turvalliseksi. Taloyhtiöiden kannattaa tukea asukkaita, jotka rakentavat yhteishenkeä ja ovat innostuneita kehittämään taloyhtiön toimintaa. On kuitenkin tärkeää, että tekeminen on kaikkien asukkaiden näkökulmasta positiivista eikä synnytä vastakkainasettelua.
Aktiivinen naapurusto usein myös koetaan turvalliseksi.
Jos taloyhtiön asukkailla on keskinäisiä kiistoja, ne on tärkeää pyrkiä ratkaisemaan nopeasti, sillä ne rapauttavat yhteisöllisyyttä. Jos osapuolet eivät pysty ratkaisemaan riitoja keskenään, apua on saatavissa Naapuruussovittelun keskuksesta. Osapuolet voivat puida tilannetta ulkopuolisen ja puolueettoman sovittelijan johdolla. Sovittelija organisoi keskustelut ja auttaa riitapukareita laatimaan sopimuksen ongelman ratkaisemiseksi.
Yhteisöllisyys kaipaa kohtaamisia
Taloyhtiön kannattaa budjetoida yhteisölliseen tekemiseen myös jonkin verran rahaa ja pyrkiä innostamaan asukkaita ideoimaan sille käyttökohteita. Suunnitteluun olisi tärkeä saada mukaan mahdollisimman monet asukkaista – myös lapset ja nuoret, jotka eivät yhtiökokouksissa käy.
– Mitä useampia ja erilaisempia tapahtumia taloyhtiö järjestää, sitä alemmaksi asukkaiden osallistumiskynnys laskee. Yhteisissä tapahtumissa ja taloyhtiöiden kohtaamispaikoilla, vaikka kerhohuoneessa tai piha-alueella, asukkaat pääsevät tutustumaan toisiinsa ja yhteisöllisyys alkaa rakentua, Alanko sanoo.
Mitä useampia ja erilaisempia tapahtumia taloyhtiö järjestää, sitä alemmaksi asukkaiden osallistumiskynnys laskee.
Tutustumisen myötä naapurit alkavat havaita asioita, joissa voivat olla toisilleen tueksi ja avuksi. Ollaan naapuriavun äärellä.
– Naapuriapu perustuu vapaaehtoisuuteen ja sitoutumiseen. Se voi olla spontaania ja vapaamuotoista, mutta yhtä hyvin tarkasti ennalta suunniteltua ja yhdessä etukäteen sovittua toimintaa. Naapuriapu voi olla esimerkiksi vanhukselle annettavaa kaupankäyntiapua tai lapsiperheille tarjottavaa lastenhoitoapua, Alanko sanoo.
Luonnollinen valvonta voittaa kamerat
Alanko neuvoo taloyhtiöitä torjumaan rikollisuutta ja kohentamaan turvallisuuden tunnetta ensisijaisesti pehmein ja yhteisöllisin keinoin. Korkeisiin suoja-aitoihin, valvontakamerajärjestelmiin ja muihin järeisiin linnoittautumistoimenpiteisiin hän suhtautuu erittäin suurella varauksella.
– Näkyvät turvallisuusratkaisut pilaavat alueen viihtyisyyttä, lisäävät vastakkainasettelua ja ovat myös kalliita. Ne voivat myös heikentää asukkaiden turvallisuuden tunnetta ja estää esimerkiksi pelastushenkilöstön pääsyä taloyhtiön alueelle. Monesti esimerkiksi kameravalvonnalle asetetaan suuria toiveita, mutta niiden hyödyt jäävät vähäisiksi. Kamerajärjestelmiin kannattaa turvautua laajemmin vasta silloin, jos ongelmat ovat paisuneet todella suuriksi.
Näkyvät turvallisuusratkaisut pilaavat alueen viihtyisyyttä, lisäävät vastakkainasettelua ja ovat myös kalliita.
Kovien turvallisuusratkaisujen sijaan Alanko suosittelee, että taloyhtiöt loisivat kiinteistöstään selkeästi hahmotettavan tilan, jota voitaisiin valvoa luonnollisin keinoin.
– Kiinteistön alue voidaan rajata muusta kaupunkitilasta esimerkiksi matalin pensasaidoin. Näin niin asukkaat kuin ulkopuolisetkin tunnistavat helposti, missä taloyhtiön piha-alueen raja kulkee, Alanko sanoo.
Talokävely synnyttää kehitysideoita
Luonnollista valvontaa voidaan edistää muun muassa piha-alueen ja yhteisten tilojen riittävästä valaistuksesta ja siisteydestä huolehtimalla sekä näköesteitä, kuten pensaita, karsimalla. Yhteisiä kohtaamis- ja ajanviettopaikkoja luomalla asukkaat saadaan viihtymään enemmän pihalla. Tämä lisää osaltaan luonnollista valvontaa.
– Kaikenlaista ylireagointia on kuitenkin tärkeää välttää. Luonnollinen valvonta ei tarkoita kyttäämistä tai asukkaista koostuvien valvontapartioiden kokoamista, vaan ympäristön tavanomaista tarkkailua arkitoimien lomassa, Alanko muistuttaa.
Luonnollinen valvonta ei tarkoita kyttäämistä tai asukkaista koostuvien valvontapartioiden kokoamista.
Yksi hyvä tapa taloyhtiön turvallisuuden ja asumisviihtyvyyden parantamiseksi on järjestää asukkaiden yhteisiä talo- ja pihakävelyjä. Niissä voidaan kartoittaa taloyhtiön kehityskohteita.
– Kävelyt voivat keskittyä tiettyyn teemaan tai olla laaja-alaisempia. Ne voivat liittyä esimerkiksi kulkureittien talvikunnossapitoon, väestönsuojien kuntoon tai pihan viihtyisyyteen. Vaikuttavuuden takia kävelystä kannattaa sopia yhtiökokouksessa. Aloitteen siitä voi tehdä kuka tahansa taloyhtiön asukas, Alanko kertoo.
Lue myös: Ole se Joku – 4 vinkkiä, joilla yhteisöllisyys lisääntyy
