Asunto-oy Kaviopolun hallituksen puheenjohtaja Hilkka Kinnunen toteaa, että pihalla vapaaehtoisina puuhailevat remonttireiskat eli osakkaat Jarmo Selkamo ja Lauri Vesterinen ovat tärkeitä taloyhtiölle.
– He toimivat yhdessä huoltoyhtiön Mika Hyrskeen kanssa. Emme pystyisi teettämään näin paljon korjauksia, jos joutuisimme aina ostamaan kaiken työn. Onneksi Jarmolla ja Laurilla on halua ja aikaa touhuta. He ovat esimerkiksi uusineet parin vuoden aikana rikkinäisten aitojen ja pihavarastojen lautoja.
Nyt on meneillään ikkunoiden puitteiden kunnostaminen. Kun huoltoyhtiö tekee yhtiölle tarjouksen jostakin pienestä korjauksesta, se saattaisi palkata siihen myös apumiehen. Yhtiöltä säästyy rahaa, kun Lauri ja Jarmo ovat talkoomiehinä apuna. Taloyhtiön talkoovakuutus koskee heidän työtään.
Hyvät työkalut
Pihalla puuhailu on Selkamon ja Vesterisen mielestä hyödyllistä ajanvietettä. Talkootyö on verissä, ja on hienoa nähdä oman kätensä jälki.
– Pihalla sattuu aina silmään jotain kohennettavaa. Sovimme Laurin kanssa, mitä teemme ja mitä tarvikkeita hankimme. Toimimme pihabudjetin puitteissa, ja isommat hankinnat hyväksytetään isännöitsijällä ja hallituksella, Jarmo Selkamo toteaa.
Pihalla sattuu aina silmään jotain kohennettavaa.
Osa työkaluista on Lauri Vesterisen omia, mutta myös taloyhtiölle on hankittu rakentamiseen ja korjaamiseen tarvittavia työkaluja. Ne ovat omassa varastossaan vain talkoomiesten käytössä. Asukkaille avoimessa pihavarastossa on pihanhoitovälineitä.
Silmälläpidon tärkeys
Jarmo korostaa osakkaiden oman valvonnan tärkeyttä myös muissa taloyhtiön töissä. Hän kertoo esimerkiksi käyneensä huoltomiehen kanssa kuvaamassa vintin ilmastointikoneet ennen ja jälkeen niiden puhdistuksen.
– Kävi ilmi, että niille ei oltukaan tehty mitä oli sovittu, vaikka urakoitsija toisin väitti. Lopulta puhdistimme laitteet itse. Lehtipuhallin oli siihen hyvä väline.
Talon vanhojen rouvien toivomuksesta hankimme vastakkain istuttavan puutarhakeinun ja teimme siihen myös katoksen.
Jarmo ja Lauri seuraavat koko ajan talojen kuntoa ja tekevät pieniä korjauksia. Kesällä esimerkiksi maalattiin parkkipaikkojen merkkejä asfalttiin sekä hoidettiin puita ja pensaita. Pihan kulkuväylien kunnossapitoa tehdään ympäri vuoden.
– Olemme myös kunnostaneet hiekkalaatikon, liukumäen ja kiipeilytelineen. Talon vanhojen rouvien toivomuksesta hankimme vastakkain istuttavan puutarhakeinun ja teimme siihen myös katoksen, Lauri kertoo.
Ulkopuolinen tekijä palkataan taloyhtiön suurempiin korjauksiin ja remontteihin.
– Urakoitsijan valitseminen on tarkkaa puuhaa. Olen ollut hallituksen toimesta muutamilla kierroksilla mukana, kertoo Jarmo Selkamo ja lisää:
– Minun kauttani tieto pihapuuhista kulkee hyvin hallitukselle. Minun ja Laurin talkootyötä arvostetaan. Saamme kiitosta naapureilta, ja kausi päättyy hallituksen yhteiseen jouluateriaan ravintolassa.
Kohde
Taloyhtiön nimi Asunto-oy Kaviopolku
Paikkakunta Helsinki
Rakennusvuosi 1986
Rakennusten määrä 7
Huoneistojen määrä 43
Isännöintiyritys Iskurit Oy