Vaihto led-lamppuihin paransi taloyhtiön turvallisuutta ja taloutta

Kirjoittanut Tuomas Lehtonen 9.4.2025
Kuva: Aleksi Poutanen

Investointi oli pieni saavutettuun säästöön nähden, iloitsevat isännöitsijä Jukka Peltola (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Tony Hiltunen.

Asunto-oy Sipoon Hansaksenkallion hallituksen puheenjohtaja Tony Hiltusen mukaan pihavalaistuksen puutteet ja taloyhtiön kohonnut sähkönkulutus nousivat puheeksi monissa asukkaiden kanssa käydyissä pihakeskusteluissa. Niinpä hallitus päätti tarttua härkää sarvista ja käynnisti projektin pihavalaistuksen uudistamiseksi loppuvuonna 2022.

– Yhtiömme puistomainen tontti on reilun hehtaarin kokoinen, ja ulkovalaisimia meillä on peräti 80–90 kappaletta. Niiden yhteenlaskettu vaikutus taloyhtiön sähkön kulutukseen on suuri. Lähdimme pohtimaan, miten saisimme viime vuosina lisääntyneen sähkönkulutuksen aisoihin, Hiltunen kertoo.

Pieni investointi, iso säästö

Hallitus käynnisti valaistushankkeen tarjouskilpailun. Urakka sisälsi pylväs- ja ulkoseinävalaisimissa olevien loisteputki- ja energiansäästölamppujen vaihtamisen led-lamppuihin sekä olemassa olevien valaisinten muutostyöt.

Hiltusen ja Peltolan mukaan yhteistyö kilpailutuksen voittaneen sähköurakoitsijan kanssa sujui esimerkillisesti. Työ vei yhdeltä sähköasentajalta kaksi työpäivää.

– Ideana oli, että valaisimia ei vaihdeta, vaan ainoastaan polttimot uusitaan. Led-lamppujen käyttöönotto edellytti kuitenkin pienten ohjausmuutosten tekemistä olemassa oleviin valaisimiin. Hankkeen kokonaiskustannus jäi noin 2 000 euroon, joten hankinta meni hallituksen toimivallan piiriin, taloyhtiön isännöitsijä Jukka Peltola muistelee.

Vuosina 2023 ja 2024 sähkönkulutus on ollut keskimäärin 38 prosenttia aiempaa pienempi.

Valaistusremontti toteutettiin joulukuussa 2022. Parin vuoden seurantajakso osoittaa taloyhtiön energiansäästötavoitteen toteutuneen.

– Vuosina 2023 ja 2024 sähkönkulutus on ollut keskimäärin 38 prosenttia aiempaa pienempi. Suuri pudotus johtuu pitkälti siitä, että valaistuksen osuus taloyhtiön kokonaissähkönkulutuksesta on ollut merkittävä. Voikin sanoa, että saavutettuun säästöön nähden investointi oli pieni. Tämän kokemuksen pohjalta suosittelen taloyhtiöitä lähtemään valaistusremonttiin rohkeasti ja turhia aikailematta, Peltola toteaa tyytyväisenä.

Malttia valotehon valintaan

Hiltusta ilahduttaa sähkönsäästön ohella pihan valaistustehon paraneminen. Nyt pihassa on aiempaa turvallisempaa liikkua. Hyvin valaistu piha pitää myös hämärämiehet loitolla.

– Valaistus on parantanut konkreettisesti pihamme turvallisuutta, ja talomme asukkaat ovat siitä myös kiitelleet. Osaa asukkaista yölläkin päällä oleva kirkas ulkovalaistus on kuitenkin valvottanut. Ongelma on korjaantunut sälekaihtimilla, Hiltunen sanoo.

Valaistus on parantanut konkreettisesti pihamme turvallisuutta.

Hän vinkkaa muita taloyhtiöitä kiinnittämään huomiota valittavien led-lamppujen valotehoon ja värisävyyn.

– Valotehon ja värisävyn valinnassa kannattaa käyttää asiantuntijaa apuna. Suurin valoteho ei aina ole sopivin vaihtoehto. Kannattaa myös pohtia valaistuksen värisävyä: halutaanko esimerkiksi lämmin kellertävä vai kylmä sininen värisävy. Me valitsimme neutraalin valkoisen sävyn, joka mahdollistaa tarkan näkemisen, Hiltunen toteaa.

Asunto-oy Sipoon Hansaksenkallio

  • Paikkakunta: Sipoo
  • Rakennusvuosi: 2000
  • Rakennusten määrä: 8 paritaloa, 4 autotallirakennusta ja 2 varastorakennusta
  • Huoneistojen määrä: 16
  • Isännöintiyritys: Isännöinti Honka oy
Tuomas Lehtonen

Kirjoittaja: Tuomas Lehtonen

Asumisella on valtavan suuri merkitys meidän kaikkien elämään. Hyvä asuinympäristö edistää ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Kodeissa on myös kiinni valtaosa suomalaisten varallisuudesta. Toimittajana haluan olla välittämässä tietoa, jonka avulla Kotitalon lukijat voivat kehittää omista taloyhtiöistään yhä viihtyisämpiä, turvallisempia ja vetovoimaisempia asuinympäristöjä.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tuomas Lehtonen →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Energia