Taloyhtiöiden talous on toistaiseksi selvinnyt koronasta paremmin kuin vielä keväällä pelättiin. Pankkien mukaan taloyhtiöt ovat suoriutuneet lainamaksuistaan, eikä maksujärjestelyitä ole juuri tarvittu.
− Taloyhtiöt eivät ole juurikaan kääntyneet pankkien puoleen maksujoustoissa. Tilanne ei tietenkään ole vielä ohi. Tarve joustoille syntyy vasta kuukausia sen jälkeen, jos työllisyystilanne joko yleisesti tai alueellisesti merkittävästi heikkenee, sanoo OP:n pk-yritysten ja yhteisöjen liiketoiminnasta vastaava johtaja Heikki Peltola.
Tilanne ei tietenkään ole vielä ohi.
Sekä OP, Nordea että POP Pankki kertovat, että taloyhtiöille on tarjolla lainaa peruskorjauksiin normaaliin tapaan. OP:n Peltola sanoo, että keväällä nähty pankkien varainhankinnan vakava vaikeutuminen korjattiin Euroopan, Yhdysvaltojen ja Aasian keskuspankkien päättäväisin ottein.
Nyt tilanne on se, että pankkien varainhankinta ulkomailta toimii, ja sekä kotitalouksien että yritysten talletusten kehitys on ollut plusmerkkistä. Saatavuus on hyvä asiakkaille.
− Saatavuus on nyt hyvä pankeille, eli se tarkoittaa, että saatavuus on hyvä myös asiakkaille, Peltola sanoo.
Tämä sisältö näkyy vain tilaajille
Tilaamalla Kotitalo-lehden saat lukuoikeuden kaikkeen sisältöön kotitalolehti.fi:ssä.
Tutustu 2 viikkoa maksutta
Oletko jo tilaaja?
Tuleeko taloyhtiöllesi Kotitalo-lehti?