Kunnallinen jätehuoltoyhtiö Mustankorkea käynnisti vuonna 2019 pilottihankkeen, jossa testattiin muovijätteiden kiinteistökeräystä Jyvässeudulla. Tieto pilotista välittyi Jyväskylän Kiinteistöpalvelun isännöitsijä Kari Kalliolle, joka informoi asiasta isännöimiään taloyhtiöitä. Muovinkeräys kiinnosti Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitsevaa Asunto-osakeyhtiö Toritaloa välittömästi.
Puheenjohtaja Timo Luoma-Ahon johdolla hallitus teki päätöksen hakeutumisesta mukaan pilottiin. Kaikkiaan pilottiin pääsi mukaan noin 200 taloyhtiötä.
– Muovinkeräys oli todella helppo aloittaa, sillä yksi yhtiössä jo olevista 600-litran sekajäteastioista voitiin ottaa muovinkeräyskäyttöön. Se piti ainoastaan tarroittaa uudelleen. Pihalla on tilaa vielä yhdelle uudelle jäteastialle, jos tarvetta tulee. Nyt muovijäteastian tyhjennysväliksi on määritelty yksi viikko, Kallio kertoo.
Muovinkeräys pienensi taloyhtiön jätemaksua
Luoma-Ahon mukaan tärkein kimmoke pilottiin lähtemiselle oli ekologisuus. Pienenä lisäbonuksena taloyhtiö saa muovinkierrätyksestä myös rahallista säästöä. Muovinkeräysastian tyhjentämisestä nimittäin veloitetaan Jyväskylässä noin 20 prosenttia vähemmän kuin sekajäteastian tyhjennyksestä.
Taloyhtiön asukkaat ovat antaneet muovinkeräyksestä Luoma-Aholle pelkästään positiivista palautetta.
– Kerätyistä jätemääristä en osaa sanoa, mutta parannettavaa varmasti vielä olisi. Lajittelurutiinit vaativat hieman harjoittelua, ja eri jätelajeille pitää järjestää säilytyspaikat kotona. Itse olen ottanut tavaksi viedä jätteet joka aamu ja lajitella ne matkalla jätepisteelle. Koteihin pitäisi saada jonkinlainen silppuri, jolla muovijätteen voisi rouhia pienemmäksi. Nyt höttöiset muovipakkaukset vievät paljon tilaa jäteastiassa, Luoma-Aho pohtii.
Kun muovinkeräys alkoi taloyhtiössä, Kallio jakoi jokaiseen asuntoon muovinkeräysohjeet. Luoma-Aho ja Kallio kuitenkin uskovat, että ohjeista lienee syytä vielä myöhemmin muistutella.
Muovinkeräys pakolliseksi vähintään viiden asunnon kiinteistöissä
Jyvässeudun muovinkeräyksessä on siirrytty uusien jätehuoltomääräysten voimaantulon myötä toiseen vaiheeseen. Määräykset edellyttävät, että Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaassa ja Toivakassa muovijätteet kerätään kaikissa vähintään viiden huoneiston kiinteistöissä kiinteistökohtaisesti. Määräys tuli voimaan tämän vuoden alussa, mutta taloyhtiöille on annettu siirtymäaikaa kesäkuun loppuun saakka.
Toritalo siirtyi muovin jatkuvaan keräykseen ilman keräyksen keskeytymistä, kun pilotti vuodenvaihteessa päättyi.
Seudun jätehuollosta vastaavan Mustankorkean mukaan kiinteistöistä kerätty muovijäte lähtee jatkokäsittelyyn ja uusiomateriaalien jalostukseen Fortumin muovijalostamolle Riihimäelle. Muovilaadut tunnistetaan, lajitellaan, pestään, silputaan ja lopuksi niistä valmistetaan kierrätysmuovigranulaattia uusien muovituotteiden raaka-aineeksi.
Artikkelin tiedot koskevat marraskuun 2020 tilannetta, jonka jälkeen seudun keräystoimintaan on saattanut tulla muutoksia.
Lue myös: Jätteellä yhä useammin uusi elämä: taloyhtiöillä kiertotaloudessa isoja mahdollisuuksia
Lue myös: Näin leviterasiasta tulee tiskiharja – muovin kierrätysmatka alkaa kotoa