Mistä tietää, että taloyhtiön vesimittarit toimivat?

3.11.2015
Kuva: Juho Vesimittarivalmistaja Verconin Tapio Rask neuvoo taloyhtiöitä pyytämään pöytäkirjan vesimittarien asennuksesta. Kuva: Juho Kuva

Vesimittarien käyttö voi pienentää taloyhtiön vedenkulutusta jopa neljänneksellä. Monessa yhtiössä mittarit on kyllä asennettu, mutta niitä ei käytetä usein siksi, että hallitus ja osakkaat epäilevät niiden toimivuutta. Miten taloyhtiö voi varmistaa mittarien käyttökelpoisuuden?

Kaikissa uusissa taloyhtiöissä on pitänyt jo muutaman vuoden olla asuntokohtaiset vesimittarit. Vanhoihin yhtiöihin vesimittari on asennettava putkiremontin yhteydessä. Laissa on kuitenkin porsaanreikä; mittareita ei ole pakko käyttää.

Laskutus kulutuksen mukaan ehkäisee riitoja

Huoneistokohtainen vedenkäytön mittaus on oikeudenmukainen järjestelmä. Siinä kukaan ei joudu maksamaan naapurin lotrauksesta.

Kun jokainen maksaa omasta kulutuksestaan, naapurisopukin säilyy paremmin.

Suomalaisissa taloyhtiöissä peritään yleisimmin kuitenkin kiinteää vesimaksua, koska mittarien käyttö koetaan joko liian vaivalloiseksi tai kalliiksi.

Kiinteän vesimaksun määräytymisperusteet kerrotaan taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä. Perusteena on usein asunnon asukkaiden lukumäärä, neliöt tai osakkeiden määrä, ja maksut peritään vastikkeiden yhteydessä. Ne vahvistetaan yhtiökokouksessa vuodeksi kerrallaan.

Mittarin asennuksesta dokumentit

Onko taloyhtiöllä keinoja varmistaa, että mittarit toimivat niin kuin pitää? Keskeistä on olla valppaana jo laitteita asennettaessa.

– Mittarin tarkkuus riippuu paljon siitä, miten se on asennettu, asennusvirheet vaikuttavat todella paljon. Oikein asennetut vesimittarit kyllä antavat luotettavia tuloksia, suomalaisen Verconin myyntipäällikkö Tapio Rask sanoo. Vercon on valmistanut huoneistokohtaisia vesimittareita yli 30 vuotta.

Raskin mukaan mittarit asennetaan joskus jopa väärin päin; kylmä- ja lämminvesimittarit ovat voineet vaihtaa paikkaa.

– Taloyhtiön pitää vaatia, että asennuksesta tehdään vastaanottotarkastuspöytäkirja. Sen allekirjoittaja on sitten vastuussa siitä, että laite on oikein asennettu, Rask sanoo.

Esimerkiksi Vercon varmistaa asennuksen laadun lähettämällä aina oman tarkastajansa paikan päälle.

Taloyhtiöt hankkivat halvimpia mittareita

Markkinoilla on kahdenlaisia mittareita; halpoja mekaanisia, jotka pitää käydä erikseen lukemassa, ja kalliimpia etäluettavia.

Taloyhtiö saattaa valita halvimmat mahdolliset mittarit esimerkiksi silloin, kun tiedetään, että mittareita ei aiota käyttää. Kun yhtiökokous sitten päättää seuraavana vuonna siirtyä asukaslukuun perustuvasta vesilaskutuksesta huoneistokohtaiseen mittaukseen, mittarit onkin voitu asentaa väärin.

Rask korostaa, että halvimmatkin mittarit kyllä toimivat, koska niissä pitää olla tyyppihyväksyntä. Mutta niitä pitää huoltaa useammin kuin etäluettavia, mikä taas nostaa käyttökustannuksia.

Mekaanisten mittarien käyttöikä on yleensä noin kymmenen vuotta.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Energia Rahoitus Vesi