Monessa kaupunki- ja kuntakeskuksessa sijaitsevassa taloyhtiössä on kivijalkayrityksiä, niin myös Lahden keskustassa sijaitsevassa asunto-osakeyhtiö Lahdessa. 1930-luvulla rakennetussa taloyhtiössä on liiketilat viidellä palveluyrityksellä, joiden toimintaan koronavirusepidemia erityisesti iskee. Tiistaina taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Harri Numminen saikin idean: voisiko taloyhtiö auttaa kivijalkayrityksiä?
Hän soitti ensin isännöitsijälle ja kysyi, olisiko hänen mieleensä tulleella idealla toteuttamisen mahdollisuuksia? Onko jotain juridisia esteitä tai asioita, jotka pitäisi ottaa huomioon?
Sitten Numminen lähetti ideansa pohdintaan hallituksen Whatsapp-ryhmään. Mitä muut olisivat siitä mieltä, jos taloyhtiön hallitus pienentäisi liiketilojen vuokraa kädenojennuksena niissä toimiville vuokralaisille?
Isännöitsijältä Numminen sai tietää, että huhtikuulle ei enää teknisistä syitä ehdi tehdä vuokranalennusta mutta toukokuulle vielä ehtisi. Myös hallitusjäsenet pohtivat ja pureskelivat asiaa monelta kantilta.
– Kaikkien näkemys oli kyllä heti selvä, eikä ketään tarvinnut käännyttää. Keskustelimme enemmänkin teknisistä kysymyksistä: montako kuukautta ja millainen päätös tehdään? Päätimme, että alennamme kivijalkaliiketilojemme vuokralaisten vuokraa toukokuun osalta 50 prosentilla, Numminen kertoo.
Vähälumisesta talvesta kertyneet säästöt käyttöön nyt
Päätös sinetöitiin taloyhtiön hallituksen sähköpostikokouksessa. Samalla hallitus päätti, että tilannetta katsotaan uudelleen myöhemmin, kun nähdään, miten koronatilanne etenee. Numminen toteaa, että asiaa pitää tarkastella myös taloyhtiön maksuvalmiuden ja kassavirran kautta.
– Emme voi tehdä lupausta seuraavien kuukausien osalta vielä. Tarkoituksena ei ole, että taloyhtiö joutuisi tämän takia perimään ylimääräisen vastikkeen, hän sanoo.
Nummisen mukaan taloyhtiö ei ole poikkeuksellisen varakas, mutta sen talous on kunnossa. Hallitus totesi keskusteluissaan, että mennyt talvi on ollut hyvin leuto ja lumenajoa on ollut sen vuoksi hyvin vähän. Rahaa on säästynyt talven aikana, minkä vuoksi kivijalkayrityksiä on mahdollista auttaa.
– Nostin keskustelussa esiin myös maineenhallinnan, jota taloyhtiöt eivät usein tule ajatelleeksi. Jos tulee poistumaa kivijalastamme, niin uskoisin, että tällaiset teot painavat vaakakupissa, ja saamme tilamme helpommin vuokrattua. Vuokralainen voi luottaa meihin vuokraisäntänä, Numminen sanoo.
Taloyhtiö haluaa pitää huolta vuokralaisistaan
Kun päätös oli tehty, isännöitsijä laati sen kirjalliseen muotoon, ja Numminen lähti tapaamaan vuokralaisia. Numminen kertoo tuntevansa hyvin yrittäjien sielunmaiseman ja haasteet. Hänellä on itselläänkin yli 20 vuoden kokemus elämästä erikoistavarakauppiaana kaupungin keskustassa.
– Meidän yrittäjämme ovat juuri niitä, joihin koronatilanne iskee: parturi, kampaamo, kynsistudio, valokuvaamo ja levykauppa. Nämä ovat pk-yrityksiä kaikki, sieltä p-kirjaimen puolelta, Numminen sanoo.
Hän kävi pari kuukautta sitten edellisen kerran tapaamassa vuokralaisia ja kysymässä, onko kaikki hyvin, ja onko jotain, mitä taloyhtiö voisi tehdä?
– Jotain löytyikin, kuten vuotava vessanpytty, josta totesin, että ilman muuta se kuuluu taloyhtiölle. Niitä kohtia hoidettiin kuntoon. Lähtökohtaisesti pidämme muutenkin huolta vuokralaisistamme, Numminen sanoo.
Vastaanotto yrityksissä oli lämmin tämänkin viikon kierroksella. Nummisen mukaan taloyhtiön vastaantulo vuokrassa ei ole rahallisesti suuren suuri asia, mutta ajatus merkitsee enemmän. Taloyhtiössä halutaan pitää kiinni hyvistä vuokralaisista.
– Oli kyllä mukava henki. Meinasi mennä itseltäkin roska silmään.
Harri Numminen sanoo, että haluaa lähettää haasteen Suomen muillekin taloyhtiöille: autetaan mahdollisuuksien mukaan pk-yritykset vaikean ajan yli.
– Kyllä me yksi korona selätetään – yhdessä.
Lue myös: Parasta yritystukea on toiminnan jatkaminen, ja taloyhtiöillä tässä iso rooli
Lue myös: Koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika vaatii poikkeuksellisen hyvää naapuruutta