Finanssivalvonta tarkentaa taloyhtiölainojen myöntämisperusteita

Kirjoittanut Mari Schildt 22.1.2020

Finanssivalvonta valmistelee velvoittavaa määräystä pankeille. Jatkossa niiden on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota taloyhtiölainojen määrän kasvuun.

Finanssivalvonta on nostanut esiin taloyhtiölainoihin liittyviä riskejä parin vuoden ajan. Parhaillaan se valmistelee uutta velvoittavaa määräystä pankeille. Jatkossa pankkien tulee kiinnittää huomiota taloyhtiön korkeaan yhtiölainaosuuteen ja omistuskeskittymiin. Finanssivalvonta ei kuitenkaan aio linjata sitä, miten paljon taloyhtiöllä voi olla yhtiölainaa ilman, että se haittaa uuden lainan saantia.

–  Kyllä se on hyvin pitkälle pankkikohtaista: me emme lähde ohjeistamaan yksittäisten taloyhtiöiden kohdalla. Jos meillä on tarkastus pankissa, voimme käydä päätöksiä lainakohtaisesti läpi ja katsoa, että kaikki tarkastettavat luottopäätökset on tehty sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti, sanoo johtava riskiasiantuntija Torsten Groschup Finanssivalvonnasta.

Taloyhtiölainoja on pidetty pankkien kannalta hyvin turvallisina luototuskohteina. Ne ovat sitä yhä, jos katsotaan toteutuneita riskejä. Finanssivalvonnan mukaan järjestämättömien saamisten osuus asunto-osakeyhtiöiden luotoista on noussut viime vuonna 0,7 prosenttiin edellisvuoden 0,6 prosentista. Se on selvästi vähemmän kuin yritysluotoissa keskimäärin.

– Pientä nousua on ollut, muttei mitään dramaattista. Jos pankit näkevät riskejä tulevaisuudessa, se varmaan näkyy luotonannossa jo nyt, ja niin tuleekin näkyä. Väestörakenteen muutoksen tarkkailu ja huomioonottaminen on järkevää riskienhallintaa pankeilta, sillä he ovat oman paikkakuntansa asiantuntijoita, Groschup sanoo.

Lue lisää: Asuntolainasi voi olla maailmalla vakuutena, ja se on yksi syy remonttirahoituksen kiristymiseen

Euroopan järjestelmäriskikomitea huomautti syyskuussa, että se näkee Suomen asuntomarkkinoiden keskeisenä haavoittuvuutena kotitalouksien korkean velkaantumisen. Nopeasti kasvanut taloyhtiölainakanta on osaltaan vaikuttanut velkaantuneisuuden lisääntymiseen.

Lue myös: Taloyhtiöiden remonttirahoitus muuttuu – osakas, oletko valmis uuteen aikaan?

Mari Schildt

Kirjoittaja: Mari Schildt

Asunto-osakeyhtiö on ihmiselle koti, mutta kansantaloudelle se on varallisuuden ja vaurauden perusta. Harva tulee ajatelleeksi, että hyvin hoidetut taloyhtiöt takaavat esimerkiksi sen, että maan pankit saavat maailmalta varoja lainattaviksi edelleen suomalaisille. Kun me luotamme taloyhtiöihimme, meihinkin luotetaan maailmalla.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Mari Schildt →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Lainat