100 vuotta sitten
Vuosisadan vaihteen tienoilla vain harvoissa asunnoissa oli kylpyhuonetta tai muitakaan pesumahdollisuuksia, jolloin saunominen oli useimmille ainut tapa peseytyä. Yleisiä saunoja oli tuhka tiheässä, ja niissä väki myös kävi kerran viikossa. Joidenkin taloyhtiöiden takapihalla saattoi olla saunarakennus, mutta sitä mukaa kuin kaupungin rakenne tiivistyi, nämä jäivät pois.
1990-luvulta lähtien saunat ovat kuuluneet miltei kaikkien uusien kerrostaloasuntojen vakiovarustukseen.
Toisen maailmansodan jälkeen pienissäkin asunnoissa oli jo oma vessa ja sen yhteydessä ainakin pesuallas juoksevalla vedellä. Uusien kerrostalojen kellareihin alettiin tehdä yhteisiä saunaosastoja, joihin varattiin perhekohtaisia saunavuoroja, ja samaa tahtia katosivat vähitellen yleiset saunat. 1990-luvulta lähtien saunat ovat kuuluneet miltei kaikkien uusien kerrostaloasuntojen vakiovarustukseen.
20 vuoden kuluttua
Vanhojen talojen asuntokohtaisia saunoja ihmetellään samaan tapaan kuin vielä vanhempien talojen uima-altaita – että joskus maailmassa on tuhlattu huolettomasti tilaa ja energiaa!
Niiden sijasta panostetaan taloyhtiöiden yhteisiin saunaosastoihin – sellaisia rakennetaan parhaille paikoille ylimpään kerrokseen tai vilvoittelupihalle takkahuoneen ja terassin kera.
Talon yhteisestä saunasta voi varata perhekohtaisia vuoroja, mutta yhä useammassa talossa saunotaan myös naapurusten kesken yhdessä – samaan tapaan kuin yleisissä saunoissa joskus muinoin. Saunan lauteilla hikoillessa puhdistuu sekä ruumis että sielu ja turistaan maailman asiat kohdilleen.
Saunakulttuuri kukoistaa tulevaisuudessakin ja palaa yhteisöllisille juurilleen.
