Viemärisaneerauksen aika oli kiinnostava seikkailu

Kirjoittanut Reija Ypyä 18.6.2024

Uuteen asuinalueeseen tutustuminen vaikkapa putkiremontin varjolla, on parhaimmillaan hauskaa vaihtelua tuttuun arkeen.

Taloyhtiön viemärisukitus ajoi minut pois kodistani noin 35 päivän ajaksi. Putkiremonttipakolaisuus vajaan kahden kuukauden ajan on toki rasittavaa: piti suojata kotona yhtä sun toista ja tyhjentää kaappeja. Samoin täytyi pakata muutama Ikea-kassillinen tavaraa mukaan väliaikaiskotiin.

Olisin toki voinut yöpyä läheisteni nurkissa ilmaiseksi, mutta otin evakossa asumisen kiinnostavana seikkailuna. Nyt olisi hyvä mahdollisuus kokeilla hetki asumista jossain muuallakin kuin Helsingin Malmilla. Työni hoituu läppärillä, joten olisin ollut vapaa lähtemään muuallekin Suomeen. Kutkutti kovasti ajatus viettää kuusi viikkoa vaikkapa Kajaanissa, Kuopiossa tai Kankaanpäässä.  

Kutkutti kovasti ajatus viettää kuusi viikkoa vaikkapa Kajaanissa, Kuopiossa tai Kankaanpäässä.

Aloitin evakkoasunnon kyselyn sosiaalisessa mediassa ja sainkin kiinnostavia vaihtoehtoja. Innostuin eniten tutuntutun kohtuuhintaisesta kevyesti kalustetusta yksiöstä Hermannissa, Helsingin kantakaupungissa. Kaikki alueen talot ovat söpöjä 50-luvun kerrostaloja.

Olo oli vähän kuin lomalla ulkomailla, sillä ympäristössä oli niin paljon kiinnostavaa tutkittavaa. Kävelin ja pyöräilin iltakaudet tutustumassa lähiseutuihin. Kävin esimerkiksi Metropolian opiskelijakonserteissa, Hermannin yleisessä saunassa, iltakävelyllä Vallilan siirtolapuutarhassa ja aamukahvilla Hakaniemen torilla. Kaikkiin näihin olisin voinut tulla helposti Malmiltakin kahdeksan kilometrin päästä, mutta sitä jää niin helposti liikkumaan vain kotinsa lähelle.

Olisin halunnut parikymppisenä asua kantakaupungissa, mutta jumituin lähiöelämään. Näköjään kun tarpeeksi kauan odottaa, niin toiveet toteutuvat! Vaikka kotini oli tosi lähellä raskaasti liikennöityä Sturenkatua ja Hämeentietä, äänimaailma koostui vain linnunlaulusta ja kotoisasta ratikan kolinasta.

Sellainenkin ihme on mahdollista, että kuuden viikon putkiremontti valmistuikin neljässä viikossa. Evakkoaikani kesti siis vain kuukauden. Hyvä niin, sillä niin mukavaa kuin kantakaupungissa olikin, huomasin jo kaipaavani Malmille omien tavaroideni, ympyröideni ja tuttujen ihmisten pariin.

Oli mukavaa kuulla myös naapurien asumiskokemuksista. Muutama oli asunut huoneistohotellissa, moni oli sukulaisilla tai mökillä. Yksi rohkea jäi kotiin elämään retkitunnelmaa, sillä taloyhtiön pihalle tuotiin kontti, jossa oli suihku ja vessa.

Reija Ypyä

Kirjoittaja: Reija Ypyä

Toimittajana minua kiinnostavat asumiseen liittyvät hauskat ja usein yllättävätkin tarinat. Olen vannoutunut kerrostaloasuja, ja vuosi omakotitaloasumista sai minut palaamaan huolettomaan kerrostaloasumiseen. On ihana juoda aamukahvia viidennessä kerroksessa avaraa maisemaa ihaillen.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Reija Ypyä →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Putkiremontti