Asuimme vuokralla rauhallisessa kerrostalossa Espoon Tapiolassa, kun esikoisemme syntyi. Parin vuoden sisällä saimme vielä toisen lapsen. Taloyhtiössä ei asunut muita lapsiperheitä. Osa asukkaista oli jo melko iäkkäitä.
Omakotitalossa melkein koko ikänsä asunut hollantilainen puolisoni ei ymmärtänyt kerrostaloelämästä mitään. Hän juoksi raput kolmannesta kerroksesta vauhdilla alas ja tömisteli ne ylös paukauttaen ovet perässään kiinni. Yritin hyssytellä häntä, mutta monen hollantilaisen tavoin hänessä asuu pieni kapinallinen, joka viis veisaa kirjoittamattomista säännöistä – jos aina kirjoitetuistakaan.
Esikoinen varttui leikki-ikäiseksi ja pikkusisko kasvoi vauhdilla perässä. Porraskäytävässä ei ollut hissiä, joten perheemme kulku sisään ja ulos tapahtui aina enemmän tai vähemmän äänekkäästi. Lapset levittelivät lelujaan pitkin pihaa.
Taisimme olla taloyhtiön ainoat vuokralaiset. Arvaatko, miten osakkaat meihin suhtautuivat?
Todennäköisesti arvasit väärin.
Naapurit olivat iloisia siitä, että taloyhtiössä asui pitkästä aikaa lapsiperhe. Lapsiamme varten rakennettiin hiekkalaatikko, jonka hiekat vaihdettiin joka kevät, vaikka takapihan vieressä sijaitsi pieni, kaupungin omistama leikkipuisto.
Taloyhtiön hallitus hankki hiekkalaatikon ympärille kaksi penkkiä. Kun lapset leikkivät hiekkalaatikossa, joku naapureista tuli usein meidän vanhempien seuraksi. Kaikki kohtelivat perhettämme ystävällisesti ja lämpimästi.
Hallituksen luvalla perustimme pihalle pienen kasvitarhan. Lapset istuttivat sinne muun muassa porkkanaa ja harvensivat penkkiä niin innokkaasti, että sato jäi aika niukaksi.
Alakerrassa asuva rouva – Meeri-täti, kuten lapset häntä kutsuivat – tarjoutui silloin tällöin hoitamaan lapsia, jotta pääsin käymään yksin kaupassa. Kun Meeri-tädin lemmikkipupu sairastui ja sille piti antaa lääkettä piikittämällä, mieheni kävi kahdesti vuorokaudessa piikittämässä pupua, koska täti ei itse siihen pystynyt.
Muutettuamme Meeri-täti suri, ettei yläkerrasta kuulu enää pienten jalkojen tepsutusta. Lapsemme olivat tuossa vaiheessa jo kuusi- ja neljävuotiaita, joten tepsutus taisi kuulostaa pikemminkin töminältä ja jytinältä.
Vaikka hissittömässä kerrostalossa asuminen pienten lasten kanssa oli hankalaa, minulle jäi noista vuosista hyvät muistot. Kiitos loistavien naapureiden!
