Istun ikkunan ääressä sukulaistätini keittiössä. Katselemme taloyhtiön pihapiirissä liikkuvia ihmisiä.
– Toi on Matikainen, hänen vaimonsa sairastaa Alzheimerin tautia. Mies on vaimonsa omaishoitaja. Mukava tyyppi, mutta vierailee vähän turhan usein B-rapun rouva Tillin luona, täti selittää.
Uteliaisuuteni herää. Näen sieluni silmin, miten romanssi rouva Tillin kanssa tuo iloa Matikaisen ankeaan elämään. Muistisairaan puolison hoitaminen on raskasta.
Täti jatkaa kuitenkin juttuaan ja kertoo, että rouva Tilli pyytää jatkuvasti pieniä palveluksia naapureiltaan. Milloin televisio-ohjelmat ovat sekaisin, milloin makuuhuoneen lämpöpattereista kuuluu outoa suhinaa, milloin taas rouvan tabletti oikuttelee.
– Tottahan naapureita pitää auttaa, mutta liika on liikaa kaikessa. Matikainen on niin kiltti, ettei raaski kieltäytyä, kun rouva Tilli soittaa ja pyytää häntä apuun.
Joku on lähettänyt sivustolle valokuvan isännöitsijän kommentista, jonka mukaan taloyhtiöissä, joissa muiden asumista seurataan aktiivisesti, vallitsee välittämisen kulttuuri.
Nyt E-rapun eteen pysähtyy auto. Seuraan ikkunasta, kuinka nuori mies harppoo raput muutama askel kerrallaan ja katoaa porraskäytävään. Kun häntä ei vielä kolmannenkaan kahvikupillisen jälkeen kuulu takaisin, alan ihmetellä.
– Miten mies voi jättää autonsa noin pitkäksi aikaa pihalle? Sehän tukkii pelastustien. Entä jos joku asukkaista tarvitsee ambulanssia, vaahtoan tuohtuneena.
Täti vilkaisee minua huvittuneena ja kertoo, että miehellä on pätevä syy parkkeerata rapun eteen. Hän kuljettaa rollaattorilla liikkuvaa iäkästä äitiään asioille, eikä tämä jaksa oikein kivuta mäen päällä sijaitsevalle parkkipaikalle.
Minua nolottaa. Olen arvioinut tuntemattomia ihmisiä väärin perustein. Nolostumiseni syvenee, kun muistan, että ihminen tulkitsee muiden toimintaa usein omista lähtökohdistaan, kokemuksistaan ja tunnetiloistaan käsin.
– Tai sitten olet vain utelias. Se on inhimillistä, täti lohduttaa.
Albert Einsteinin kerrotaan sanoneen, ettei hän ollut erityisen lahjakas. Hän oli ainoastaan intohimoisen utelias.
Kotimatkalla kurkistan Facebookin Kerrostalokyttääjät-ryhmään, jossa on liki 30 000 jäsentä. Siellä ihmetellään, miksi naapuri tilaa pizzan kotiinkuljetuksella vain sadan metrin päässä sijaitsevasta ravintolasta, miksi joku hakkaa mattoja jo puoli kahdeksalta aamulla ja miksi naapuritaloyhtiössä asuva rouva kiikuttaa iltapimeällä roskat viereisen talon roskakatokseen.
Joku on lähettänyt sivustolle valokuvan isännöitsijän kommentista, jonka mukaan taloyhtiöissä, joissa muiden asumista seurataan aktiivisesti, vallitsee välittämisen kulttuuri.
Kohta voi ruveta seuraamaan, kuka naapureista laittaa ensin jouluvalot – ja minkä väriset. Ei kai vaan kamalia monivärisiä vilkkuvaloja?
Meissä kaikissa asuu pieni naapurikyttääjä.
