Kotikaupunkini lounasravintolat ovat arkisin usein niin täynnä, että kaikki pöydät ovat viimeistä myöten varattuja. Kerran tällaisena ruuhkapäivänä olin ravintolan tiskillä maksamassa ja samalla katselin syrjäsilmällä, josko joku pöytä vapautuisi. Tarjoilija oli jo myymässä minulle ei-oota, kun kaksi miestä nousi hieman taaempana olevasta pöydästä, veti takit päälleen ja näytti siltä, että olivat lähdössä. Vein oman takkini pöydän vieressä olevalle sohvalle, ja suuntasin buffetpöytään.
Kun palasin paikalleni, olikin samaan pöytään tuotu toinenkin takki. Hetken päästä paikalle saapui nainen, joka kohteliaasti huomautti minulle, että ”Anteeksi, olin jo varannut tämän paikan.” Yhtä kohteliaasti vastasin olleeni paikalla ennen häntä. Hän ei ollut huomannut sohvalla olevaa takkiani, ja kysäisi seuraavaksi, että haittaako jos hän istuisi kuitenkin siinä minua vastapäätä.
Järvi tai meri ja ne puut, joiden ohi ehkä päivittäin kävelemme, olivat täällä ennen meitä.
Tämä kohtaus tuli mieleeni eräällä iltapäivälenkillä luonnon ääressä. Mietin, miksi taloyhtiöissä luonnon suojelemista ja sen huomioonottamista usein perustellaan vain rahan säästämisellä. Parempi perustelu kun olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että niin se järvi tai meri ja ne puut, joiden ohi ehkä päivittäin kävelemme, olivat täällä ennen meitä.
Ja toivottavasti ovat vielä pitkään meidän jälkeemmekin. Metsä tai meri ei kuitenkaan osaa avata suutaan, pitää omia puoliaan ja puolustaa paikkaansa maailmassa.
Voimme ottaa luonnon huomioon asumisessamme, jos vain haluamme. Isoissa ja pienissä asioissa, remonteissa, suunnitelmissa ja energiaratkaisuissa. Ihan vain sen vuoksi, että niin on oikein.
