Remonttien suunnittelu
100 vuotta sitten
Sata vuotta sitten tapahtui rakentamisen tekniikassa valtavia kehitysharppauksia. Asuintaloihin tuli, tai ainakin niihin oli tarjolla, uusia hienoja keksintöjä, kuten hissi, sähköjärjestelmä, kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon liitettävä vesihuolto sekä kaukolämpö. Myös materiaalit kehittyivät: kaupungeissa puurakentaminen korvautui paloturvallisemmilla ja kestävämmillä kiviaineksilla.
Kaikki rakennettiin kestämään, laitteet olivat korjattavia ja varaosilla uusittavia. Toisaalta kukaan ei voinut ennustaa, kuinka kauan uutuudet kestäisivät, saati koska niitä korvaamaan tulisi tarjolle jotakin vielä hienompaa ja kätevämpää. Pikkuviat korjattiin sitä mukaa kuin niitä ilmaantui – pitemmän tähtäyksen remonttitarpeita ei yksinkertaisesti osattu edes kuvitella.
20 vuoden kuluttua
Elinkaariajattelu – rakennuksen ja sen osien kestävyys, korjattavuus ja kierrätettävyys – on suunnittelun keskeinen lähtökohta jo nyt, ja tulevaisuudessa vielä vahvemmin. Tulevien remonttitarpeiden ennakointi ja seuranta alkaa jo talon valmistuessa, ja tarpeiden säännöllinen päivitys kuuluu taloyhtiön hyvän johtamisen rutiineihin. Näin eivät asumiseen vaikuttavat ja osakkaiden kukkaroita keventävät peruskorjaukset pääse yllättämään.
Viime vuosikymmenten isoista, kalliista ja hankalista kerrostalokorjauksista on myös otettu oppia. Esimerkiksi vesijohdot ja viemäriputket tehdään helpommin tutkittaviksi ja uusittaviksi ja hormit kevyemmin avattaviksi. Tulevaisuudessa taloja enää harvoin peruskorjataan niin, että seiniä ja rakenteita joudutaan avaamaan isosti ja kalliisti.
Asenteet muuttuivat tupakoinnista
100 vuotta sitten
1920-luvulla tupakkaa poltettiin kaikkialla ja tupakalla katsottiin olevan jopa terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Kolme neljästä miehestä ja noin joka viides nainen röyhytti menemään niin, että Suomessa kulutettiin savukkeita eniten maailmassa henkeä kohden.
Nykypäivän näkökulmasta voi olla vaikea kuvitellakaan, miltä rappukäytävissä ja asunnoissa haisi – samoin kuin työpaikoilla, autoissa ja ihan kaikkialla. Sätkä kuului niin itsestään selvästi kaiken ikäisten ja -säätyisten miesten suupieleen, ettei kysymystä tupakan kieltämisestä asunnoissa tai muissa sisätiloissa ollut.
Sanomista ja kärhämää saattoi tulla tuhkien karistamisesta ja natsojen heittämisestä. Kohtelias tupakoitsija pyrki välttämään lattialle karistamista, ja tuhkakuppi löytyi jokaiselta pöydältä.
20 vuoden kuluttua
Nykyisin aikuisista miehistä tupakoi enää noin 12 prosenttia ja naisista 9 prosenttia. Tupakoinnin väheneminen jatkuu niin, että 2040-luvulla se on enää pienen joukon tapa.
Tämä muutos vaikuttaa yleisiin asenteisiin ja näkökulmiin. Tilan ja mahdollisuuden tarjoamista tupakoinnille on yhä vaikeampi pitää ihmisten välisenä tasavertaisuuskysymyksenä. Oikeus savuttomaan ympäristöön on perusoikeus, jota pieni vähemmistö ei voi loukata. Yhä useampi taloyhtiö muuttuu kokonaan savuttomaksi tai on sitä alusta alkaen. Parveke- ja pihatupakoinnista aiheutuvat naapuririidat jäävät vähitellen historiaan.
Jotkut silti yhä polttavat – kenties erityisissä tupakkamiesten ja -naisten klubeissa, piilossa tupakoimattomien katseilta ja neniltä.
Saunakulttuuri ei katoa
100 vuotta sitten
Vuosisadan vaihteen tienoilla vain harvoissa asunnoissa oli kylpyhuonetta tai muitakaan pesumahdollisuuksia, jolloin saunominen oli useimmille ainut tapa peseytyä. Yleisiä saunoja oli tuhka tiheässä, ja niissä väki myös kävi kerran viikossa. Joidenkin taloyhtiöiden takapihalla saattoi olla saunarakennus, mutta sitä mukaa kuin kaupungin rakenne tiivistyi, nämä jäivät pois.
Toisen maailmansodan jälkeen pienissäkin asunnoissa oli jo oma vessa ja sen yhteydessä ainakin pesuallas juoksevalla vedellä. Uusien kerrostalojen kellareihin alettiin tehdä yhteisiä saunaosastoja, joihin varattiin perhekohtaisia saunavuoroja, ja samaa tahtia katosivat vähitellen yleiset saunat. 1990-luvulta lähtien saunat ovat kuuluneet miltei kaikkien uusien kerrostaloasuntojen vakiovarustukseen.
20 vuoden kuluttua
Vanhojen talojen asuntokohtaisia saunoja ihmetellään samaan tapaan kuin vielä vanhempien talojen uima-altaita – että joskus maailmassa on tuhlattu huolettomasti tilaa ja energiaa!
Niiden sijasta panostetaan taloyhtiöiden yhteisiin saunaosastoihin – sellaisia rakennetaan parhaille paikoille ylimpään kerrokseen tai vilvoittelupihalle takkahuoneen ja terassin kera.
Talon yhteisestä saunasta voi varata perhekohtaisia vuoroja, mutta yhä useammassa talossa saunotaan myös naapurusten kesken yhdessä – samaan tapaan kuin yleisissä saunoissa joskus muinoin. Saunan lauteilla hikoillessa puhdistuu sekä ruumis että sielu ja turistaan maailman asiat kohdilleen.
Saunakulttuuri kukoistaa tulevaisuudessakin ja palaa yhteisöllisille juurilleen.
Omassa vai vuokralla?
100 vuotta sitten
Viime vuosisadan alkupuolella suomalaisten varallisuus oli kovin jakautunutta. Oli niitä, joilla oli perittyä omaisuutta, tavallisesti perittyä, ja sitten niitä, joiden maalliset omistukset mahtuivat tuohikonttiin. Kaupunkien kasvu tarjosi omaisuutensa kartuttajille sijoitusmahdollisuuksia, muun muassa vuokratalojen rakennuttamisen muodossa. Näihin vuokrakasarmeihin muutti kaupunkiin töihin tulevaa väkeä. Vauraat perheet asuivat omissaan, keskiluokkakin suurelta osin vuokralla.
Pikku hiljaa väki kuitenkin vaurastui kaikissa yhteiskuntaluokissa. Tästä alkoi kehittyä omintakeinen suomalainen kansankapitalismin malli, jossa tavallisetkin palkansaajat tulivat asuntojensa omistajiksi. Kaupunkilaisten porukat kokosivat varansa yhteen, perustivat asunto-osakeyhtiöitä ja rakennuttivat – usein omalla työllään rakensivatkin – itselleen osakehuoneistoja.
20 vuoden kuluttua
Omistusasuminen säilyttää suosionsa suurimmissa kaupungeissa, joissa oma asunto on sekä pitkällä tähtäimellä edullisin asumisen muoto että vakaa ja tuottava sijoitus.
Silti vuokra-asuminen tai välimalli kuten osaomistus- tai osuuskunta-asunto on yhä useamman valinta. Tulevaisuuden työelämä on entistä vähemmän paikkaan sidottua, jolloin vuokraaminen on kätevämpi ratkaisu. Vuokra-asuminen säilyy myös parhaana vaihtoehtona niille, joiden asumista yhteiskunta tukee taloudellisesti.
Kaikkein vähiten paikkaan sitoutuville asuminen voi hahmottua lähinnä palveluna, jota käytetään sosiaalisen median tai sitä muistuttavien appien kautta. Tällöin asumista määrittäväksi tekijäksi rahan, sijainnin ja neliöiden ohella tulee kysymys siitä, onko asukas luotettava ja hyvä tyyppi.
