100 vuotta sitten
Kaupungistumisen alkuvaiheessa kerrostalojen pienet pihat käsitettiin lähinnä talon hoidon aputiloiksi. Pihoilla oli jätepönttöjä, halkovaja, sauna ja jopa puuhuussi. Pihat olivat karuja ja pimeitä, usein kauttaaltaan asvaltoituja. Istutuksia ei juuri ollut, sillä niistä ja lehtiroskasta olisi tullut vain ylimääräistä työtä talonmiehelle.
Toki poikkeuksiakin oli. Jokunen pensas ja perenna saatettiin laittaa; avarammille, aurinkoisemmille pihoille penkkejä ja jopa pieni lehtimaja.
Vaatimaton mutta runsaasti kukkiva orvokki viihtyi myös kaupunkien karuilla pihoilla.
Syreeni oli muotia varsinkin Turun ja Helsingin seudulla, minne se oli tullut venäläisten sotilaiden mukana Pietarista. Myös muut koristepensaat kuten ruusut, hanhikit ja jasmiinit kuuluivat valikoimaan. Vaatimaton mutta runsaasti kukkiva orvokki viihtyi myös kaupunkien karuilla pihoilla.
20 vuoden kuluttua
Istutukset ja pienet kasviekosysteemit kuuluvat olennaisena osana kaupunkirakenteeseen. Pihoja ja viheralueita vaalitaan viihtyvyyden vuoksi, mutta myös siksi, että niistä on hyötyä. Oikeisiin paikkoihin sijoitetut kasvustot sitovat hulevesiä ja estävät rakennusten liikaa kuumenemista kesällä. Ne sitovat hiilidioksidia ja pienhiukkasia, ja raikastavat siten hengitysilmaa.
Lajien kirjo on runsas. Kuhunkin kasvupaikkaan ja mikroilmastoon osataan entistä tarkemmin valita sopivia puita, pensaita ja maanpeittokasveja. Ennustetun lämpenemisen myötä Suomessa vallitsee 20 vuoden kuluttua eteläisen Puolan kasvuolot, jolloin pihoilla ja kaupunkien puistoissa voitaisiin nähdä esimerkiksi viikunoita, aaloeita ja jopa palmuja.
Kaupunkiviljelylaatikot ja -penkit kuuluvat jokaisen kaupunkitalon pihasuunnitelmaan.
