Ennen ja huomenna: Turvallisempaa tuhoeläintorjuntaa

Kirjoittanut Salla Korpela 14.12.2024
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tulevaisuuden tuhoeläintorjunnassa huomioidaan ympäristövaikutukset, menetelmien ja aineiden turvallisuus ihmisille ja lemmikeille – ja vältetään turhaa kärsimystä.

100 vuotta sitten

Suurin osa kaupunkiasumuksista oli sata vuotta sitten puurakennuksia, joiden lämpimissä, kosteissa sopukoissa isot ja pienet tuhoeläimet viihtyivät ja lisääntyivät. Ongelmaa pahensivat nopeasti kasvavien kaupunkien puutteellinen jätehuolto ja asukkaiden kehnot hygieniaolot. Niinpä asuintaloissa vilisi sekä hiiriä ja rottia että luteita, täitä ja torakoita.

Läpimurto ihmisloisten torjunnassa oli hetekan eli rautasängyn keksiminen 1930-luvulla.

Jo 1500-luvulla keksityt hiiren- ja rotanloukut olivat ahkerassa käytössä, samoin kemikaalit, kuten arsenikki ja lyijyarseeni, jotka olivat vaarallisia muillekin kuin tuholaisille. Läpimurto ihmisloisten torjunnassa oli hetekan eli rautasängyn keksiminen 1930-luvulla. Hetekassa saattoi nukkua yönsä rauhassa, kun luteet ja russakat eivät pystyneet kiipeilemään sen rautaisissa rakenteissa.

20 vuoden kuluttua

Yleinen hygienia on niin hyvä, että useimmat asukkaat elävät arkeaan kohtaamatta tuhoeläimiä lainkaan. Eivät ne kuitenkaan katoa. Globaali vuorovaikutus saattaa tuoda meille myös uusia lajeja.

Tulevaisuuden tuhoeläintorjunnassa huomioidaan ympäristövaikutukset, menetelmien ja aineiden turvallisuus ihmisille ja lemmikeille – ja vältetään turhaa kärsimystä. Jo nyt on käytössä rotanloukkuja, jotka toimivat täysin myrkyttömästi ja hyödyntävät digitaalista teknologiaa. Rotta houkutellaan syötillä loukkuun, jossa se saa tappavan sähköiskun ja putoaa säiliöön. Laitteen sensorit lähettävät tapahtumasta tiedon valvomoon, jolloin loukku tyhjennetään ja rottatilanteesta pysytään reaaliaikaisesti selvillä. Myös digitaalisia hyönteistorjuntalaitteita on kehitteillä.

Salla Korpela

Kirjoittaja: Salla Korpela

Olen kiinnostunut ihmisten hyvän elämän visioista ja siitä, miten asumisen ja rakentamisen ratkaisut eri aikoina ovat niitä ilmentäneet. Asunto-osakeyhtiö ja sen asukkaat ovat monelle meistä lähinnä kylää muistuttava yhteisö. Siinä on paljon potentiaalia - joka suuntaan.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Salla Korpela →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Tuholaiset