Taloyhtiön pelastustyö on tärkeä ottaa huomioon. Mitkä ovat tyypilliset ongelmat taloyhtiöiden pihoissa pelastustyön näkökulmasta, pelastusylitarkastaja Rami Ruuska? Entä muissa taloyhtiön tiloissa?
Tyypillisiä taloyhtiöiden pihojen ongelmia ovat puutteelliset osoite- ja porrasmerkinnät sekä pelastustielle pysäköidyt autot tai muut esteet, kuten lumikasat. Pelastustoimintaa vaikeuttavat lisäksi uteliaat ja kännyköillä kuvaavat sivulliset. Myös jälkikäteen rakennetut, väärin sijoitetut roskakatokset ja muut kevyet rakennelmat voivat aiheuttaa ongelmia.
Taloyhtiön sisätiloissa ongelmia aiheuttavat porrashuoneissa olevat esteet, kuten polkupyörät ja lastenvaunut. Puutteita voivat olla myös heikot opasteet – kerrosmerkinnät tai asunnon numerot voivat esimerkiksi puuttua.
Mitä taloyhtiöiden tulisi ottaa huomioon pelastustyön näkökulmasta?
Lähtökohta on, että taloyhtiöön on laadittu pelastussuunnitelma, ja että suunnitelmasta on tiedotettu asukkaita. Jos pelastussuunnitelma on puutteellinen, voi olla että asukkaat eivät tiedä, miten onnettomuustilanteissa tulee toimia – esimerkiksi milloin poistutaan ja milloin jäädään asuntoon odottamaan.
Kun pelastussuunnitelma on laadittu, kannattaa toimia sen mukaisesti, eli kartoittaa vaaratilanteet ja ehkäistä kaikenlaisia onnettomuuksia itse. Jos onnettomuuksia kaikesta huolimatta sattuu, tulee toimia järkevästi ja kuten pelastussuunnitelmassa on todettu.
Yleisesti taloyhtiöissä kannattaa myös huomioida tuleva pelastuslain muutos, jonka mukaan asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvollisuutta ehdotetaan muutettavaksi niin, että vastuut kohdentuisivat asukkaan sijasta rakennuksen omistajalle.
Saako muuttoauton jättää ulko-oven eteen ja kuinka pitkäksi ajaksi?
Todettakoon, että pelastustielle ei saa jättää myöskään muuttoautoa. Pelastustoimen kannalta muuttoautoista ei kuitenkaan tietääkseni ole ollut haittaa, sillä muuttoautoja ei yleensä jätetä pitkäksi aikaa vartioimatta. Poliisi ja pysäköinninvalvonta vastaavat omalta osaltaan pysäköinninvalvonnasta.
Lue myös: Taloyhtiön turvallisuus ei synny tyhjästä – tekemistä riittää kaikille