Isännöintialalla viljellään jo kulunutta vitsiä siitä, että isännöitsijän täytyy samaan aikaan olla vähintään lakimies, insinööri, kauppatieteilijä, arkkitehti, pappi ja psykologi.
Onhan tämä aika laaja osaamisvaatimus suhteessa siihen, että esimerkiksi kirurgin tai diplomi-insinöörin ei oleteta hallitsevan edes kaikkia oman alansa asioita. Erikoissektorin kiemuroissakin riittää tietämistä.
Pieni osa asukkaista ja osakkaista kuvittelee, että isännöinti on ikään kuin asumisen numeropalvelu. Soita ja kysy mitä tahansa! Isännöitsijälle voi pirauttaa vaikka sunnuntaiaamuna ja kysyä, miksei sanomalehti ole pudonnut luukusta.
Ehkä isännöitsijää olisikin luontevaa verrata terveyskeskuslääkäriin tai paikallislehden toimittajaan. Kaikesta pitää tietää vähän ja kuka tahansa saattaa ottaa yhteyttä missä asiassa tahansa.
Osaamisen ydin on siinä, että tietää, kenen puoleen kääntyä. ”Ammattitaitoa on, että osaa käyttää asiantuntijaa”, kuten eräs isännöitsijä totesi.
Olen jutellut työnkuvan pirstaleisuudesta useiden isännöitsijöiden kanssa, ja he tuntuvat suhtautuvan asiaan lupsakasti – ehkä pakon edessä. Monet varmasti nauttivatkin ammatin monipuolisuudesta. Ongelmana on vain se, että yksittäiset ja usein sinnikkäät yhteydenottajat saattavat kuluttaa yllättävän paljon isännöitsijän resursseja. Lopulta tämän kustantavat kaikki osakkaat yhdessä.
Isännöintialan ja taloyhtiöiden hallitusten yhteinen ponnistus on, että roolit ja tehtävät saadaan selviksi asunto-osakeyhtiöiden osakkaille ja asukkaille. Kenties tulevaisuudessa myös isännöitsijän toimenkuva muuttuu, ehkäpä näemme jatkossa yhä useampia isännöinnin erikoisammattilaisia?
