Viime viikonloppuna lenkillä käydessäni kotiavain putosi taskusta ja katosi. Seisoin kadulla lukitun alaoven takana ja jouduin yhtäkkiä miettimään vastuita ja rooleja taloyhtiössä. Mitä pitää tehdä, keneltä pyydän apua, mihin pitää ilmoittaa, miten saan itselleni uuden avaimen?
Normipäivänä mietin kotitalon asioita korkeintaan minuutin. Arki rullaa, käyn töissä, kaupassa, harrastuksissa, tapaan ystäviä. Taloyhtiö on hiljainen näyttämö, jossa elämä tapahtuu. Hallitusta, isännöitsijää ja naapureita tulee muistaneeksi harvoin. Lähinnä he tulevat mieleen, jos törmää ongelmiin.
Silti olen hyvinkin kiinnostunut kotitaloni asioista. Silmäilen ohi kulkiessani rappukäytävän ilmoitustaulun ja seuraan taloyhtiön Facebook-ryhmää. Käyn yhtiökokouksissa aina kun mahdollista. Haluan tietää, onko tulossa jotain, mikä vaikuttaa kotiini tai rahapussiini.
Vaikka taloyhtiö on ajatuksissani vain minuutin päivässä tai joskus vain minuutin viikossa, se on minulle tärkeä. Koska naapurit ovat mukavia, hallitus valveutunut ja isännöitsijä kovan luokan ammattilainen, minun ei tarvitse kantaa murhetta kotitalon asioista. Voin keskittyä omaan elämääni.
Asukas, jolla on minuutti aikaa taloyhtiölle, on hankala yleisö. Jos taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä haluavat kertoa minulle jotain, se pitää tehdä napakasti ja selkeästi. Minuutissa ehdin omaksua vain pienen asian. Tärkein viesti saisi olla otsikossa, jotta varmasti huomaan sen. Vaikeat ja isot kokonaisuudet pitää palastella. Tärkeintä on tietää, mitä minun pitää tehdä, paljonko maksaa ja mistä saan lisätietoja.
Kadonnut avain pakotti ajattelemaan taloyhtiötä monta tuntia, kun järjestelin asioita. Ystävällinen naapuri antoi minun soittaa huoltoyhtiöön, huoltomies tuli nopeasti avaamaan oven ja isännöintiyrityksen asiakaspalvelu tilasi rivakasti uuden avaimen. Nyt voin taas keskittyä nauttimaan kesästä. Yksi minuutti päivässä taloyhtiölle riittää, kun kaikki on kunnossa.